Etusivu Päävalikko Blogi TMS Blogi Studiotyöskentelyä

Studiotyöskentelyä

Valitettavasti tällä viikolla ei päästy itse bändin kanssa treenaamaan. Itselläni muuttui työvuorot yllättäen keskiviikkona ja Juhakin oli estynut tulemasta. Tein siis työtä kolmannen levyn parissa ja parantelin Jokirinne studion kytkentöjä. Muutamia sooloja sekä kosketin/bassoosuuksia puuttuu vielä uusista biiseistä. Myöskin vokaaleja tullaan vielä äänittämään talven aikana.

Muutamia testimiksauksiakin tuli tehtyä ja otettua koko projektista backupit sekä DVD:lle että ulkoiselle  kovalevylle. Levyn valmistuminen lienee keväällä 2008. TMS täyttää viisi vuotta ja sitä juhlistetaan  tammikuun alussa sisäpiirissä Tähden majalla bileissä. Ensi viikolla koitetaankin taas rokata entiseen malliin.

 
Mainospalkki