Etusivu Päävalikko Uutiset sekä Tiedoitteet TMS tiedoitteet Lehdistötiedoite: Highway 25 Albumi

Lehdistötiedoite: Highway 25 Albumi

The Mieli Sairaala
Mediatiedote 19.7.2004, julkaisuvapaa heti

The Mieli Sairaala julkaisi debyytti-CD:n omakustanteena. Levy on taltiotu harjoituskämpässä
”live” tyyppisesti, joitakin lisäyksiä on tehty jälkeenpäin. Kaikki äänitys ja miksaus on tehty itse omilla laitteilla.

Bändin nimi kirjoitetaan todellakin kahdella eri sanalla. (eng. The Favorite Hospital)
-perustettu Nurmijärvellä tammikuussa 2003 lähinnä huvikseen jammailua varten.
-perustajajäsenet: Joni Bäcklund, (35) Espoo (Hammond-urut, kyllä, ne oikeat mekaaniset), Jarmo Pitkänen, (40) Tuusula (kitara), Eero Laigren, (37) Espoo (rummut), Tero Arteli, (48) Nurmijärvi (basso, laulu, huuliharppu). Alunperin ei ollut tarkoitus soittaa kuin vain omaksi huvikseen.
Homma lähti karkailemaan käsistä kun hyvä kemia löytyi ja omia biisejä alkoi syntymään.
Soittamaan on aloitettu eri bändeissä ja 80-luvun alkupuolella, Tero heitti ekan keikan 1970.

Elokuussa 2003 mukaan tuli ranskalainen kitaristi Patrick Houbaux (30), joka myös laulaa.
Toukokuusta 2003 toukokuuhun 2004 mukana oli Sanna Junnila (19) Hyvinkäältä.

Bändin omia biisejä tekevät Tero Arteli, Patrick Houbaux ja Jamppa Pitkänen.
Keikoilla soitetaan myös joitakin covereita. Harjoittelukämppä sijaitsee Nurmijärvellä.
Jamppa soittaa Hyvinkääläisen Juha Ruokankaan tekemällä V.S.O.P King kitaralla.

Kappaleet pohjautuvat blues-musiikkiin eli ovat nk. roots-kamaa.
Muutama kaunis ballaadi, pari Rock-henkistä ja muutama blues on levylle mahtunut.
Useimmissa sanoituksissa on todellisuuspohjaa. Sanat on painettu levyn mukana tulevaan ”booklettiin”.

Levyn tekeminen alkoi huhtikuussa 2004 ja se julkaistaan heinäkuussa.
Levy on tehty masterointia lukuunottamatta kokonaan itse omilla laitteilla harjoituskämpällä.
Masteroinnista kiitos lankeaa Jorma ”Hämis” Hämälaiselle Studio Pop Oy:sta.
Levy sisältää 10 omaa kappaletta ja siitä otettiin 500kpl painos.
Levyn nimi on ”Highway 25” eli Hanko-Mäntsälä tie.
Julkistustilaisuus pidettiin 3.7. ravintola Duetossa.

Materiaalia on kertynyt seuraavaakin cd:tä varten.
Kukaan bändin jäsenistä ei ole Teoston eikä Gramexin jäsen, Sitä saa siis
soittaa medioissa korvauksetta.
Tekijänoikeuksista pidetään huolta itse.

Bändin kotisivu http://www.themielisairaala.net

Yhteystiedot:
Tero Arteli
Koivumäentie 205, 05200 Rajamäki
+358 505 350 606
tero(at)themielisairaala.net

Viimeksi päivitetty (09.05.2007 00:45)

 
Mainospalkki